Rauta pitää sinut kirjaimellisesti hyvässä hapessa. Rautaa tarvitaan veren punasolujen muodostukseen ja hapen kuljettamiseen elimistössä. Jos rautaa on veressä liian vähän, kudosten hapensaanti vähenee. Rautavajaus voi johtua riittämättömästä raudan saannista, raudan huonosta imeytymisestä tai epätavallisen suuresta raudan menetyksestä.

 

Mistä raudanpuutteen tunnistaa

Raudanpuutteen oireita ovat mm.
• Väsymys ja uupumus
• Voimien loppuminen
• Kalpeus
• Hermostuneisuus
• Keskittymiskyvyn puute
• Hengästyminen
• Heikentynyt yleiskunto
• Heikentynyt suorityskyky
• Heikentynyt vastustuskyky
• Kynsien halkeileminen
• Hiustenlähtö

 

Kaikki hyötyvät raudasta

Rautaa esiintyy elimistössämme kuljetusrautana (n. 70–80 %) ja varastorautana (n. 20–30%). Rautavarastojen eli ferritiinin viitearvot ovat naisilla 10-150 µg/l ja miehillä 28-370 µg/l. Viitearvot ovat matalat ja raudanpuutteen oireita esiintyy, vaikka varastorauta olisi vielä viitearvojen sisällä. Varastoraudan viitearvot ovat todella harvoin viitearvojen yläpäässä, joten käytännössä kaikki hyötyvät raudasta. Huomaamatta kehittynyt tai pidempään jatkunut raudanpuutostila (alhainen hemoglobiini ja/tai ferritiini) voi tuntua normaalilta olotilalta, mutta sen ei onneksi tarvitse olla pysyvä olotila, sillä elimistön raudan määrään pystyy vaikuttamaan. Rautavarastojen täyttyminen ei kuitenkaan käy hetkessä, vaan se vaatii tehostunutta raudansaantia pidemmän aikaa, joka voi olla jopa 3 kuukautta. Voisiko rauta antaa sinulle lisää boostia arkeen ja tehoa treeneihin.

 

Parhaat raudan lähteet

Eläinkunnan tuotteista saatava hemirauta imeytyy paremmin kuin kasvikunnan ei-hemirauta. Eläinkunnan tuotteista liha, kala ja maksa ovat parhaat raudanlähteet. Kasvikunnan tuotteista runsaasti rautaa sisältävät mm. pinaatti, nokkonen, linssit, pavut, täysjyvävilja ja vaikkapa raakasuklaa.

 

Rautalisä avuksi

Ravinnosta ei aina saada riittävästi rautaa tai vaihtoehtoisesti ravinnosta saatava rauta ei jostain syystä imeydy riittävän hyvin. Tällöin rautalisä on paikallaan. Rautavalmisteita käyttäessä on hyvä huomioida, että suurin osa rautavalmisteista tulee nauttia mieluiten tyhjään vatsaan ja jos se ei onnistu, niin on hyvä tiedostaa, että monet ravintoaineet saattavat samanaikaisesti nautittuina estää raudan imeytymistä.

Miesten päivittäinen raudan tarve on keskimäärin 8 mg/vrk ja naisten 12-18 mg/vrk. Yhdessä rautatabletissa rautaa on 100 mg, sillä suuri osa rautavalmisteen sisältämästä raudasta ei imeydy ja sen seurauksena raudankäytön tyypillisiä oireita ovat mahakivut, ummetus ja ripuli.

Nordic Health Spraysin Rauta suusuihkeen päiväannos sisältää 5 mg hyvin ja välittömästi posken limakalvolta verenkiertoon imeytyvää rautaa  ja nostaa nopeasti elimistön rauta-arvoja. Rautasuihkeen voikin nauttia huoletta mihin aikaan päivästä tahansa eikä rautasuihketta tarvitse ottaa ruoan yhteydessä, sillä ruoka tai lääkkeet eivät häiritse rautasuihkeen raudan imeytymistä. Rautasuihke on maidoton ja gluteiiniton ja se sopii myös vegaaneille, diabeetikoille ja käytettäväksi raskauden aikana. 1 suihkepullo sisältää 1,5 kuukauden päivittäisen rauta-annoksen ja pitää sinut hyvässä hapessa arjessa ja liikkuessa.