Uusien Sievi AirRacer -turvajalkineiden testiryhmään valittiin 25 testaajaa, joiden työtehtävien suojaluokkavaatimuksia jalkineet vastasivat. Testaajat laittoivat Sievi AirRacer -tuoteperheen neljä eri mallia koetukselle 2 kuukauden testijakson aikana. Kaikissa Sievi AirRacer -jalkineissa on Sievin kehittämä ja patentoima SieviAir®-pohjaratkaisu, joka poistaa jalkojen lämpenemisestä syntyvän kosteuden kengästä pohjan sivussa olevien virtauskanavien kautta, minkä ansiosta jalkine hengittää jokaisen askeleen yhteydessä. Testiryhmä koostuikin testaajista, joiden jalat normaalisti hikoilevat työpäivän aikana.


Testiryhmä

Testiryhmään valittiin 25 turvajalkineiden kohderyhmää vastaavaa testaajaa, jotka tekivät monipuolisesti erilaisia työtehtäviä ja joiden työtehtävien turvaluokitusvaatimuksia turvajalkineet vastasivat. Testiryhmässä oli mukana miehiä ja naisia. Testiryhmään valituille testaajille jalkojen hyvinvointi oli tärkeää ja joiden jalat hikoilivat ja väsyivät työpäivän aikana.

Suuri osa testaajista on työpäivän aikana suurimman osan jalkojen päällä ja työpäivien pituudet olivat välillä jopa 12 tuntia. Testiryhmä asettikin kovat vaatimukset jalkojen hyvinvoinnille. Yhtenä esimerkkinä 100 kiloinen testaaja, jolle tulee kävelyä 10 kilometriä päivässä. Jalkojen hikoamisesta osa testaajista kommentoi, että kengät on normaalisti pakko saada välillä pois jalasta työpäivän aikana ja tällöin lattiaan jää kävellessä märät jäljet hikisistä sukista.

Testiryhmän työn kuvaukset

  • Kuljetus ja logistiikka (halli- ja ulkotyöt)
  • Tehdashallit ja rakennustyömaat (kylmät ja kuumat olosuhteet)
  • Talonrakennustyöt
  • Metalliteollisuus (jalkojen päällä tehtävä työ)
  • Meijeriteollisuus
  • Prosessiteollisuuden huoltomies
  • Sähköasentajat
  • Asennus- ja huoltotyöt turvallisuusalan yrityksessä
  • Vartija
  • Myymälätyö
  • Varastotyö teollisuudessa
  • Maitotila
  • Ravitsemistyönjohtaja (Puolet työpäivästä paikallaan seisomista, askeleita kuitenkin 8000 työpäivässä)
  • Ajoneuvonosturin, yhdistelmäajoneuvon ja metsäkoneen kuljettajat
  • Tavaroiden kantaminen vaihtelevissa olosuhteissa
  • Teknisen työn lehtori


Sievi Air Racer -turvajalkineet

Uuden Sievi AirRacer -tuoteperheen suunnittelun lähtökohtana on ollut turvakengän käyttäjän työmukavuuden parantaminen. Sievi AirRacer -tuoteperhe on suunniteltu erityisesti sisätöihin, mutta mallistoa voi käyttää kaikissa tehtävissä, mikäli työtehtävien suojaluokkavaatimukset ovat oikein huomioitu. Sievi AirRacer yhdistää maailman kehittyneimmän FlexEnergy-kantavaimennuksen ja Sievin patentoiman hengittävän SieviAir®-pohjaratkaisun. Ulkopohjana AirRacer sarjassa on uusi mikrohuokoinen polyuretaani FlexStep®pohja, jossa on erinomaiset pito- ja jousto ominaisuudet. Kenkien päällismateriaalina oleva mikrokuitu puolestaan on pehmeää, kestävää, hengittävää ja vettähylkivää.


Hengittävä SieviAir®-pohjaratkaisu poistaa jalkojen lämpenemisestä syntyvän kosteuden

SieviAir®-pohjaratkaisu poistaa jalkojen lämpenemisestä syntyvän kosteuden kengästä pohjan sivussa olevien virtauskanavien kautta, minkä ansiosta jalkine hengittää jokaisen askeleen myötä. 
 


Lisää käyttömukavuutta vallankumouksellisella FlexEnergy-kantavaimennuksella

Sievin FlexEnergy -joustoelementti on jalkineen koko kantaosan kattava joustopala, jonka avulla jalkineeseen saadaan erinomainen iskunvaimennus. Elementti sitoo syntyvää liike-energiaa ja yli 55 % energiasta palautuu askellukseen. 

 


Sievi AirRacer -tuoteperheessä on malleja erilaisiin tarpeisiin

Erityisesti sisätöihin suunniteltujen kenkien valikoimasta löytyy malleja useasta eri suojaluokasta, sandaalista nilkkuriin. Mallistoa voi käyttää kaikissa tehtävissä, mikäli työtehtävien suojaluokkavaatimukset ovat oikein huomioitu. Työkenkiä hankkiessa onkin tärkeää varmistua, että ne vastaavat työpaikalla vaadittavia suojaluokkavaatimuksia ja että kenkien käyttöön on lupa työnantajalta.

Testauksessa oli mukana koko Sievi AirRacer -tuoteperhe ja jalkineet jakautuivat tasaisesti eri testaajille seuraavasti:

  • SieviAir R1 S1 (5 testaajaa)
  • SieviAir R2 Roller S1 (6 testaajaa)
  • SieviAir R3 Roller S3 (7 testaajaa)
  • SieviAir R5H Roller S1P (7 testaajaa)

Sievi AirRacerin eri malleihin ja niiden suojaluokkiin pääset tutustumaan tästä.


Tulokset

  • 76 % testaajista olivat erittäin tyytyväisiä (48 %) tai tyytyväisiä (28 %) kenkien hengittävyyteen ja kosteuden siirtymiseen. Tuloksissa on tärkeää huomioida, että kaikkien testiryhmäläisten jalat normaalisti hikoilivat paljon tai huomattavan paljon, joten hengittävyydelle asetettiin kovat vaatimukset.
  • 80 % testaajista jalat väsyivät normaalia vähemmän Sievi AirRacer -turvajalkineita käyttäessä.
  • 84 % testaajista suosittelee Sievi AirRacer -turvajalkineita kaverille.


Kengän hengittävyys ja kosteuden siirtyminen

Ennen testijaksoa testaajilta kysyttiin miten jalat hikoilevat työpäivän aikana seuraavalla asteikolla:

  • Jalat eivät hikoile (0 testaajaa)
  • Jalat hikoilevat jonkin verran (0 testaajaa)
  • Jalat hikoilevat (13 testaajaa)
  • Jalat hikoilevat huomattavan paljon (12 testaaja)

Testijakson jälkeen testaajilta kysyttiin tyytyväisyyttä kengän hengittävyyteen ja kosteuden siirtymiseen seuraavalla asteikolla:

  • Tyytymätön (1 testaaja)
  • Osittain tyytymätön (4 testaajaa)
  • En osaa sanoa (1 testaaja)
  • Tyytyväinen (7 testaajaa)
  • Erittäin tyytyväinen (12 testaajaa)

76 % testaajista olivat tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä kengän hengittävyyteen ja kosteuden siirtymiseen. Tuloksissa on tärkeää huomioida, että kaikkien testiryhmäläisten jalat normaalisti hikoilivat paljon tai huomattavan paljon, joten hengittävyydelle asetettiin kovat vaatimukset.

Tyytyväisten testaajien käyttökokemusten perusteella voidaan todeta seuraavaa:

  • Testaajat tykkäsivät kenkien hengittävyydestä ja kengät hengittivät hyvin
  • Kengän hengittävyys oli riittävä koko työpäivän ajan
  • Hengittävyys oli parempi kuin testaajien aiemmin käyttämissä erilaisissa turvajalkineissa.
  • Jalkojen hikoaminen vähentyi / loppui kokonaan
  • Hyvän sukkavalinnan merkitys on myös tärkeä kengän hengittävyyden parhaan mahdollisen toimivuuden kannalta ja sukkavalinta korostuu erityisesti pitkissä työvuoroissa (jopa 12 h)
  • Edellisissä työkengissä testaajien jalat hikoilivat ja kuivat sukat täytyi vaihtaa aina työpäivän päätteeksi ja välillä myös kesken työpäivän. Sievi AirRacereita käyttäessä normaalista poiketen sukat olivat kuivat työpäivän päätteeksi.
  • Yhden testaajan kommentti: ”Hengittävyydessä kengät hipovat täydellisyyttä”.

Tyytymättömän testaajan tai osin tyytymättömien testaajien kohdalla syyt tyytymättömyyteen olivat seuraavat:

  • Hengittävyys oli heikko (tyytymätön testaaja, SieviAir R3 Roller S3)
  • Kengät poistivat kosteutta kohtuullisen hyvin, mutta pidemmässä käyttöjaksossa jalat alkoivat hikoilla. Tähän auttoi, kun piti nauhoja löysemmällä.
  • Sukka oli jonkun verran märkä 10 h käytön jälkeen.
  • Lämpöisissä sisäoloissa (rakennustyömaalla ja metsäkoneen lämpimässä kopissa) jalat hikosivat päivän aikana

Tyytymättömien käyttäjien osalta on hyvä huomata, että istuessa (esim. metsäkoneen lämpimässä kopissa) kävelyaskeleen tuomaa pumppausliikettä ei synny eikä kengän hengittävyyden aktivoitumista pääse tällöin tapahtumaan.

Kokonaisuutena voidaan todeta, että kengissä olevan SieviAir®-pohjaratkaisun virtauskanavien myötä kengät hengittävät hyvin ja kosteus pääsee siirtymään ulos kengistä eivätkä jalat hikoa työpäivän aikana tai ainakin hikoaminen on huomattavasti normaalia vähäisempää.

Vaikka käytössä on hyvin hengittävä kenkä, on hyvä myös käyttää hyvälaatuista sukkaa, jolloin saavutetaan paras mahdollinen hyöty kenkien osalta varsinkin myös pitkissä työpäivissä ja lämpimissä olosuhteissa.


Jalkojen väsyminen

Ennen testijaksoa testaajilta kysyttiin miten jalat väsyvät työpäivän aikana seuraavalla asteikolla:

  • Jalat eivät väsy (0 testaajaa)
  • Jalat väsyvät jonkin verran (7 testaajaa)
  • Jalat väsyvät (16 testaajaa)
  • Jalat väsyvät huomattavan paljon (2 testaajaa)

Testijakson jälkeen testaajilta kysyttiin miten jalat väsyivät Sievi AirRacer kenkää käyttäessä verrattuna testaajien aiempaan kenkään seuraavalla asteikolla:

  • Jalat väsyivät enemmän kuin normaalisti (2 testaajaa)
  • Jalat väsyivät jonkin verran enemmän kuin normaalisti (0 testaajaa)
  • Ei muutosta aikaisempaan (3 testaajaa)
  • En osaa sanoa (0 testaajaa)
  • Jalat väsyivät jonkin verran vähemmän kuin normaalisti (6 testaajaa)
  • Jalat väsyivät vähemmän kuin normaalisti (14 testaajaa)

80 % testaajista jalat väsyivät normaalia vähemmän.

Tyytymättömät testaajat totesivat seuraavaa:

  • Kengät eivät istuneet jalkaan ja kantapää jäi löysäksi ja sen myötä askel tuntui raskaalta. Kenkä ei pysynyt toivotulla tavalla jalassa. Jos kengän nauhoja kiristi, niin jalkapöytää alkoi painaa.
  • Jalat väsyivät enemmän kuin lyhytvartisissa kengissä, koska kenkä kiristyi suhteessa liikaa nilkasta verrattuna jalkapöytään. Jouduin pitämään nauhoja löysällä (SieviAir R5H Roller S1P).

Tyytymättömien testaajien tapauksessa tyytymättömyys ei niinkään johtunut kengän iskunvaimennuksen toimimattomuudesta, sillä jalkojen väsyminen aiheutui kengän huonosta istuvuudesta kengän ollessa liian löysällä. Luultavasti testaajalle kengän koko on ollut yhden numeron liian iso. Korkeavartista kenkää käyttänyt testaaja puolestaan oli aiemmin käyttänyt lyhytvartista turvakenkää ja väsyminen johtui korkeavartisen kengän tuomasta uudenlaisesta kiristyksestä nilkan alueella.

Testiryhmäläisille jalkojen hyvinvointi oli tärkeää ja turvajalkineiden iskunvaimennuksen tehokkuus koettiin toimivana, tehokkaana ja miellyttävänä. Kenkien pohja oli miellyttävän pehmeä, joustava ja toimiva. Vaimennuksen lisäksi myös kenkien keveyden koettiin vähentävän jalkojen väsymistä.

FlexEnergy-kantavaimennuksen myötä jalat väsyivät ja rasittuivat normaalia vähemmän työpäivän aikana ja kenkä toimi erittäin hyvin myös pitkissä työpäivissä (12 h) ja päivissä, joissa kävelyä tuli päivän aikana paljon (10 km). Lisäksi eron jalkojen väsymisessä ja rasittumisessa havaitsi erityisen hyvin testaajien aiempiin turvajalkineisiin verrattuna.

Sievi AirRacereita käyttäessä:

  • Jalat eivät väsyneet, jalkapohjat eivät kipeytyneet, paikat eivät puutuneet eikä selkä tullut kipeäksi
  • Jalkojen päällä tehtävää seisomatyötä ja liikkuvaa työtä oli miellyttävämpää ja mielekkäämpää tehdä, eivätkä jalat olleet yhtä väsyneet ja kipeät työpäivän päätteeksi kuin normaalisti


Käyttömukavuus ja käyttötuntuma

Kenkien keveys ja jalkaan mukautuvuus olivat jotain sellaista, mitä testaajat eivät olleet aikaisemmin kokeneet turvajalkineita käyttäessään. Kengät istuivat hyvin sekä olivat kevyet ja mukavat jalassa. Osa testaajista totesi, että kengät olivat kuin lenkkarit jalassa ja siten erittäin miellyttävät käyttää. 

Korkeavartisten SieviAir R5H Roller S1P -turvajalkineiden nilkan tuki miellettiin lähes urheilujalkinemaiseksi ja se oli erityisen miellyttävä ja toi samalla hyvin tukevuutta.

Kengät olivat tukevat ja hyvin vaimentavat ja samaan aikaan kenkien käyttötuntuma oli kuitenkin hyvä. Kengät oli helppo laittaa jalkaan ja ottaa pois jalasta, toimivasta ja helppokäyttöisestä Boa-kiinnitysmekanismista oli tässä hyötyä. Kengät olivat hiljaiset käyttää.

Tyytymättömät testaajat totesivat seuraavaa:

  • Kengät eivät istuneet jalkaan ja kantapää jäi löysäksi. Jos kengän nauhoja kiristi, niin jalkapöytää alkoi painaa
  • Kenkä kiristyi suhteessa liikaa nilkasta verrattuna jalkapöytään ja sen takia nauhoja joutui pitämään löysällä (SieviAir R5H Roller S1P)


Askeleen miellyttävyys ja keveys

Kengän keveys ja joustavuus sekä askeleen pehmeys miellyttivät testiryhmää. Pehmeys oli toimiva ja erityisen hyvä kovalla betonilattialla kävellessä.

Testiryhmä piti kenkien pohjan materiaalia todella hyvänä. Kengän pohja jousti hyvin ja kengät olivat hyvät kävellä. Askel oli miellyttävä ja rullaava. Lisäksi myös tuntuma alustaan koettiin hyväksi.


Kenkien kiinnitys

Kolmessa neljästä testikengästä Boa®-kiinnitysmekanismi ja se koettiin Sievi AirRacer –turvajalkineissa toimivaksi kiinnitystavaksi helppokäyttöisyytensä, turvallisuutensa ja hyvän säädettävyytensä ansiosta. Myös SieviAir R1 S1 –turvajalkineita käyttäneet testaajat antoivat kiitosta kiinnityksen toimivuudesta kunhan sopivan kireyden oppi löytämään.


Kenkien laatu ja kestävyys

Laadussa ja kestävyydessä ei ollut havaittavissa mitään ongelmia. Kengät kestivät hyvin monipuolista ja kovaakin käyttöä sisällä ja ulkona sekä myös metsäkävelyitä eikä niissä esiinny kulumista 2 kuukauden käyttöjakson jälkeen.

6 kuukauden käytön jälkeen tehdyn kyselyn perusteella testaajat ovat edelleen tyytyväisiä kenkien laatuun ja kestävyyteen. Testiryhmä totesi laadusta ja kestävyydestä seuraavaa:

  • Kengät ovat kestäneet hyvin ja ovat hyvässä kunnossa
  • Kengän pinta on hyvin kulutusta kestävää eikä kengissä ole näkyvää kulumaa/vaurioitumista
  • Kengissä ei ole havaittavissa venymistä/muodon muutoksia
  • Kenkien liimauksissa tai neulontasaumoissa ei ole havaittavissa mitään virheitä
  • Laatu on edelleen niin kuin uudet kengät olisi jalassa
  • Kun kenkiä on käyttänyt pidemmän aikaa, ne ovat mukautuneet omiin jalkoihin hyvin todella hyvin


Parasta Sievi AirRacer -turvajalkineissa

Alla on muutaman testaajan yhteenveto kengistä:

  • ”En ole parempia työkenkiä jaloissani pitänyt”
  • ”Käytän työ kenkiä yli 8h päivässä ja nyt on täydelliset kengät. Jalat eivät hikoile ja kengät ovat todella kevyen tuntuiset.”
  • ”Jalkaa miellyttävät ja käyttömukavat kengät”


Tuotteen suositteleminen kaverille

84 % testaajista suosittelee Sievi AirRacer -turvajalkineita kaverille.


Kuluttajatestauksen loppuraportti

Kuluttajatestauksen loppuraportin pääset lukemaan kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä:


Tested Testing Lab -tunnus

Sievi AirRacer -turvajalkineet saavat käyttöönsä ”Tested Testing Lab” -tunnuksen.